Joukko kirjoituksia joukosta luontoajatuksia, jotka kyseenalaistavat ihmisen valinnat. Aikamme vaatii kyseenalaistamista. Ennen muuta sitä vaatii tulevaisuus, jota tämän hetken suunnalla ei tulla näkemään. Kirjoitukset eivät täydellisesti täytä esseen tai tietoteoksen määritelmää, mutta sanoma pohjautuu todellisuuteen, jota tiedotusvälineiden hektinen teennäisyys pyrkii peittämään. Ne ovat yksilön näkemyksiä 35 näkökulmiltaan erilaisen kirjoituksen muodossa siitä, mikä kaikki nykyisyydessä estää luonnon ja ilmaston pelastamisen. Niissä kokemusten kautta pelkistyvät ajatelmat johtavat mullistaviin havaintoihin. Kokemuksia on puolen vuosisadan ajalta ja ne ovat kiihtyvästi johtaneet kirjalliseen analyysiin haaskaamisyhteiskuntaa vastaan. Kymmenesosa esseistä on fiktiivisiä muiden perustuessa tapahtuneeseen. Ei ole vielä mullistavaa, että ihmispopulaatiota planeetalla on voitava vähentää, sillä se ajatus on esitetty ennenkin. Vaikka 2000-luvun ihmisen on vähennettävä kulutustaan, hiilijalanjälkeään ja sukupuuttojen aiheuttamista, toiminnan kokonaisuus ei johda muuhun kuin kulutuksen lisääntymiseen. Se lisääntyy niin kauan, kuin yksilö kokee oikeudekseen tehdä työtä, ansaita, yrittää ja sijoittaa. Työ ja kilpailukyky on kyseenalaistettava, muuten jatkamme samassa noidankehässä lähellä odottavaan loppuumme saakka. Se on mullistavaa. On olemassa muutakin kyseenalaistettavaa, esimerkiksi tuotteiden markkinointi tässä talousjärjestelmässä. Miksi mainokset rävähtävät silmiin jokaisessa tilanteessa ja samaan aikaan valtaosa kansasta sanoo olevansa vähemmän kulutuksen kannalla? Siksi, että luonnontuhlausyhteiskunta on itsepetoksen yhteiskunta. Suomalainen käyttää keskimäärin jopa 700 kertaa enemmän energiaa, kuin yksilön luontainen elämä vaatii. Koko maailman jokaista yksilöä kohden otetaan maapallolta 14 tonnia hyödykkeitä vuodessa. Kasvun politiikkaa ylläpidetään yhä, vaikka sen jatkuminen edellyttää tuhannen vuoden kuluttua raaka-aineiden tarpeen kasvamista 7000 miljardia kertaa tämänpäiväistä suuremmaksi.